Saavuin Turun linja-autoasemalle aamulla hieman ennen neljää. Kalle jo odottelikin minua laiturilla, josta bussi Helsinkiin lähtisi. Bussimatka sujui nopeasti katkonaisesta unesta johtuen.

Helsinkiin päästyämme nousimme melkein suoraan koneeseen. Minua hieman jännitti, sillä tämä oli minun ensimmäinen kertani lentokoneessa. Nukkuminen jatkui vielä lentokoneessa. Meillä oli välilasku Wienissä, jonne kesti lentää neljä ja puoli tuntia. Wienin lentokentällä meillä oli viisi ja puoli tuntia aikaa odotella. Hetkellisestä sekaannuksesta johtuen luulimme, että olimme myöhästyneet Zagrebin lennolta mutta aikaa oli edelleen yli tunti. Lento Wienistä Zagrebiin vei vain puoli tuntia.

Zagrebiin päästyämme kaivoin kameran esiin ja kuvasin kaikkea mitä ehdin, aivan naurettavuuteen asti. Zagrebin keskustaan päästyämme menimme syömään paikkaan, jota Kalle kutsui "saatanan pitseriaksi", johtuen paikan puhelinnumerossa esiintyvästä kolminumeroisesta sarjasta.

Päätimme osallistua ylimääräisiin harjoituksiin, jotka pidettiin Marija Bistricalla. Syötyämme lähdimme melkein samantien harjoituspaikalle erään paikallisen, Edijan, kyydillä, sillä hän toimii Marija Bistrican seuran senseinä. Ennen harjoituksia nautimme Marija Bistricassa eräässä baarissa kuumaa suklaata (Eteläeurooppalainen herkku). Harjoitukset alkoivat kovalla viivajuoksu-treenillä. Vaikka suklaa jo kutitella kurkunpäätäni, niin pidin pintani ja annoin parastani.

Harjoitusten jälkeen suuntasimme Edijan ja Janan asunnolle, jossa meidän oli määrä yöpyä. Hoidimme iltatoimet ja painuimme yöpuulle. Aamu valkeni edelleen harmaana ja keli oli edelleen hieman suojasäätä kylmempi.

Perjantain aamupäivän ohjelmistoon kuului tourist-touring, joten aamupala naamaan ja kaduille kuvaamaan. Heti ulos päästyämme huomasimme viiden/kuuden ihmisen kaivavan autoa "lumihangesta" esille. Olihan lunta peräti viisi senttimetriä. Hillitsimme halumme kuvata tätä epätodennäköistä tilannetta ja jatkoimme matkaa läheiselle kukkulalle, jossa olevasta tornista oli kuulemma tapana ampua tykillä joka päivä klo 12.

Olimme hieman etuajassa, joten kiertelimme katselemassa lähistöllä olevaa kirkkoa. Palattuamme tornille Kalle katsoi, että vielä olisi noin seitsemän minuuttia aikaa laukaisuun. Minä ajattelin kuvata tämän, jotta saisin tallennettua tämän barbaarimaisen tavan kameralleni ja saisin taltioitua sen naurettavan paukahduksenkin kameralle. Kallen kello jätätti. Muutuman hetken sen jälkeen, kun Kalle oli sanonut, että vielä seitsemän minuuttia, niin jysähti. Pamahdus ei ollut mikään kärpässarjan tuhnu, vaan kunnon jysäys. Minulta meinasi mennä polvet alta.

Tarkistimme Kallen kanssa, että ei tarvitse ostaa puhtaita alushousuja ja jatkoimme matkaa. Kierreltyämme huomasimme, että Zagrebissa oli kirkko joka korttelissa. Kierreltyämme useamman tunnin palasimme Edijan ja Janan asunnolle. Sisälle mennessämme ihmettelimme vielä paikallisten ovien jykevyyttä, sillä asunnon ulko-ovessa oli noin seitsemän rautaista salpaa, joiden halkaisija oli kahden sentin luokkaa.

Perjantaina oli vielä mustien vöiden harjoitukset, joihin minä menin ottamaan kuvia (taas vaihteeksi). Harjoitusten jälkeen slovenialainen karvaturri Goran ajoi meidät takaisin Edijan ja Janan luokse. Illalla juhlimme Janan 30-vuotispäiviä. Lauantai valkeni edelleen harmaana ja asteet olivat edelleen siinä nollan alapuolella.

Tänään varsinainen seminaari alkaisi. Ensimmäiset harjoitukset alkoivat kymmmeneltä ja kestivät kaksi tuntia. Ohjelmaan kuului mm. kinanbutaiso, ukemeita (suwatte ushiro sutemi), suwatte mawashigeri yksin ja pareittain, randori uke (eli randori ichi no kata uke), randori tori, randori ichi no kata, Nanbu sotai 1-6, Nanbu sotai katatte undo, Nanbu sotai kihon randori ichi no kata, Nanbu sotai randori ichi no kata ja Nanbu sotai niningake randori ichi no kata.

Ensimmäisten harjoitusten jälkeen siirryimme läheiseen baariin syömään. Ruokailun jälkeen meillä oli vielä ylitunti aikaa, joten Kalle ehdotti, että mitä jos menisimme kokeilemaan muutamia rentouttavia pariharjoituksia. Paikallisten järki ei ilmeisesti riittänyt ymmärtämään harjoituksen hienoutta huonosta keskittymisestä päätellen.

Seuraavat harjoitukset alkoivat viideltä ja ne olivat myös kaksituntiset. ohjelmassa oli kinanbutaiso, Nanbu shodan ja Nanbu shodan bunkai. Harjoitusten jälkeen menimme takaisin Edijan ja Janan asunnolle. Illalla oli mahdollisuus mennä tutustumaan Zagrebin yöelämään, mutta olimme Kallen kanssa matkan uuvuttamia ja jätimme menemättä. Sen sijaan menimme läheisen kirkon pihalle hiomaan taitojamme ja kertaamaan viimeisimpien treenien antia. Tämän jälkeen menimme nukkumaan.

Aamulla oli huvittava katsoa krapulaisten kroaattien ähellystä. Siirryimme treenipaikalle ennen kymmentä ja kymmeneltä harjoittelu jatkui. Ohjelmassa oli harjoituksia kokonaisuudesta Nanbu no ki undo (mm. daishu tensho), kinanbutaiso, ukemeita (suwatte ushiro sutemi), shihotai tsuki, ten, chi, hasu, ki, mizu ja ku, Nanbu sotai katatte undo, Nanbu sotai ryotte undo, Nanbu sotai randori ni no kata, sekä Nanbu keiraku taiso niban. Harjoitusten jälkeen menimme syömään. Seuraavat treenit alkoivat neljältä. Ohjelmassa seuraavaa: kinanbutaiso, Nanbu sotai randori san no kata, Nanbu keiraku taiso ichiban ja myös Nanbu keiraku taiso sanban.

Harjoitusten jälkeen jaettiin passit ja otettiin ryhmäkuvia. Seminaari oli ohitse. Harjoitusten jälkeen menimme takaisin Edijan ja Janan asunnolle. Koska oli meidän viimeinen iltamme Zagrebissa, menimme Edijan kanssa juomaan keitettyä viiniä (paikallinen, glögin korvaava juoma) ja kiertelemään keskustassa. Illanvieton jälkeen menimme takaisin asunnolle ja painuimme nukkumaan. Aamu valkeni edelleen harmaana ja aivan liian aikaisin.

Univelkaa oli kertynyt runsaasti mutta kahvit kurkusta alas ja kohti lentokenttää, jonneka saimme kyydin Edijalta. Lentokentälle päästyämme hyvästelimme kroatialaiset ystävämme ja siirryimme hyvin ystävällisten, KGB;n agenteilta näyttävien lähtöselvitystä hoitavien henkilöiden huomaan. Lentoreitti oli tälläkin kertaa sama: Zagreb-Wien-Helsinki. Odottelua oli vain vähemmän. Pääsimme Helsinkiin ilman mitään kommelluksia. Tosin meinasin unohtaa Helsingin koneeseen kamerani mutta onneksi ystävällinen lento-emäntä huomasi sen.

Myöhästyimme muutaman kerran Turkuun lähtevästä bussista, mutta loppujen lopuksi pääsimme siihen. Vaihdoin Salossa linja-autoa, sillä pääsin sillä paremmin perille. Kalle pysyi vanhassa autossa, sillä se menisi suoraan Raisioon. Erosimme siis Salossa, josta jatkoin loput 50 kilometriä Turkuun. Tämä matka tuntui ikuisuudelta. Turkuun päästyäni kävelin kohti kotia muistellen niitä mahtavia kokemuksia, joita olin saanut ensimmäisellä ulkomaanseminaarillani.

Paavo Petäys, 3 kyu