Tänä vuonna, toisin kuin aiemmin, perinteinen Pakkasleiri järjestettiin Helsingissä ja sen ympäristössä. Vaikka emme näin ollen saaneetkaan nauttia oleilusta mökissä, polttopuiden hakkuusta ja niiden takkaan heittelystä sekä rämpimisestä läpi lumikinosten ulkohuussille, olin silti tyytyväinen, että sain näin mahdollisuuden tavata Helsingissä myös muita ystäviäni, joilla ei ole mitään tekemistä kamppailulajien kanssa.

Töölössä on melko suuri, hieman sosialistis-henkinen, mutta erittäin käytännöllinen urheiluhalli, jonne sisään pääse kertamaksulla ruokkimalla sen kyltymättömän nälkäistä lippuautomaattia. Viikonloppuisin tuo halli on täynnä ryhmiä ja yksittäisiä harrastajia harjoittelemassa eri urheilulajeja. Budokalta kysytään äärimmilleen hiottua itsehillintää, jotta pystyy pitämään katseensa alaispäin suunnattuna, kun ohittaa portaissa joukon lämmittely-hyppyjä suorittavia cheerleadereita.

Leirin ensimmäiset harjoitukset koostuivat erilaisia hyökkäyksiä vastaan puolustautumisista. Puolustus saattoi olla vastahyökkäys tai vain hyökkäyksen keskeytys jalkatekniikalla. Kuten nanbudossa on tapana, puolustajan ensimmäinen huolenaihe on saada pää tai vartalo pois hyökkäyksen linjalta. Tämän jälkeen on monia mahdollisuuksia: mawashi geri solar pleksukseen, mae geri _kylkeen, _ushiro mawashi geri kasvoihin. Kaikkia näitä harjoiteltiin normaalilla nopeudella mutta myös hidastettuna, jotta vartalon täydellinen hallinta tulisi esiin. Tämä oli melkoinen haaste, erityisesti _ushiro mawashi gerin _tapauksessa. Ilta sai varsin tyydyttävän päätöksen läheisessä thaimaalaisessa ravintolassa.

Lauantai-aamuna kävimme testaamassa melko uuden harjoittelupaikan Herttoniemessä, nimeltään BudoSport. Sen omistaja oli eloisa vanha herra, joka jutteli leppoisasti hitaalla suomenkielellään. Olisin mielelläni vaikka äänittänyt hänen puhettaan, jotta olisin voinut käyttää sitä myöhemmin oppimateriaalina. Saimme kokonaisen dojon itsellemme. Pakollisten ukemien jälkeen tutustuimme _nanbu sotai _-tekniikoihin ja randoreihin. Erityishuomio kiinnitettiin suoran linjan säilyttämiseen koko harjoituksen ajan sekä takakäden asentoon.

Sushi-lounaan jälkeen hyppäsimme Suomenlinnan lauttaan ja matkasimme tuolle mahtavalle merilinnoitukselle Helsingin eteläpuolella sijaitsevalle saarelle. Harjoituspaikkana toimi yksi linnoituksen kaariholveista – ahdas ja kivinen loukko. Kävimme pala palalta läpi nanbu nidanin, ja erityishuomio kiinnitettiin ryhtiin ja tasapainoon mikazuki gerin ja _haito uchin _aikana. Ryhmä jenkkituristeja oli tulossa suuntaamme, mutta he päättivät jättää meidät rauhaan.

Lauantai-ilta oli ennalta määrätty lähiseudun julkisten oleskelutilojen katsastukseen. Illan aikana käytiin monia keskusteluja, jotkin niistä johdonmukaisempia kuin toiset. Tämän ulkoilun seurauksena sunnuntain harjoitukset lykättiin alkaviksi vasta puolilta päivin kello kymmenen sijaan.

Sunnuntaina löysimme itsemme heilumasta pienestä lokerosta jonka seinää koristi sen täydellä mitalla peili. Harjoittelimme seipaita, kaunista mutta vaativaa ylemmän tason kataa. Vaikka meitä ei ollut kovinkaan montaa, sai meidän yhteinen kiai-huutomme silti ohi hölkkäävän tyttöporukan hätkähtämään. Jonkin aikaa pitkästyneet teinipojat hengailivat lokeromme edustalla kaiteeseen nojaillen ja teeskennellen, etteivät muka salaa vilkuilisi ja ihailisi harjoituksiamme.

Harjoiteltuani viimeaikoina perinteisempää tekniikkaa oli mielenkiintoista vierailla taas nanbudon parissa. Koska lajien perimmäiset periaatteet (tasapaino, tarkkuus, vaste, väistö) ovat pohjimmiltaan samoja, muodostui ainoaksi selkeästi eroavaisuudeksi suurta nostalgisuuden tunnetta herättänyt ki nanbu taiso, joka on ilmeisesti hieman kehittynyt sitten viime näkemän.

Ensi vuodeksi laitamme tilaukseen kunnon pakkaslukemia jotta voimme taas uskaltautua jäälle harjoittelemaan.

Andrej Cibej, 1 kyu (shitoryu)