Pakkasleiriä odoteltiin pelonsekaisin tuntein. Paikka varmistui vasta viime tingassa, vielä kauemmin kesti, että saimme lopulta tietää kyseisenä aikana olevan oikeastikin pakkasta.
Kiinnostusta yli valtakunnan rajojen herättänyt leiri sai kuitenkin kunnon lumisateen niskaansa ja yli kymmenen asteen pakkasen, ainakin ensimmäiseksi leiripäiväksi, lauantaiksi.
Lauantaina suoriuduimme vuokraamallemme paikalle. Seurojentalon kaakeliuuniin tuikattiin tuli jotta paikka saataisiin lämpimäksi.
Hetken aikaa tutustuttiin ympäristöön ja ihmeteltiin, kunnes koitti ensimmäisten harjoitusten aika. Kallion päällä, parin-komenkymmenen sentin lumessa, pitkälti toisenkymmenen asteen pakkasessa harjoittelua voidaan sanoa vähintäänkin haastavaksi. Mutta keli oli pakkassääksi ihanteellinen, ilkeää tuulta ei esiintynyt, taivas oli kirkas eikä lumisade haitannut.
Lounastauolla kaakeliuunin ympäristö täyttyi sen lämmössä kuivumaan asetetuista treenipuvuista. Ennen kuin puvut saatiin kunnolla kuiviksi tuli lähtö jo seuraavaan sessioon.
Ajatuksena olisi ollut treenata jäällä, joten suuntasimme rantaan, Angelniemen lossin lähistölle. Paikka oli hieno, mutta tähän mennessä lauha talvi varmisti sen, että emme uskaltautuneet suoraan jäälle, vaan treenaaminen suoritettiin laiturilla. Auringon laskiessa horisonttiin saivat lähistöllä pulkkailleet pojat ihmetellä valkopukuisia nanbudokoja hiomassa lantioliikkeitä nanbu shodan -katan tahtiin lumisilla laitureilla punaista taivaanrantaa vasten.
Auringon laskettua siirryimme sisätiloihin. Seurojentalon varustukseen kuului liikuntasali, joka oli erinomainen paikka harjoitella kinagare-tekniikoita, sekä soveltaa tauon aikana käytyä teoriaa hyökkäyksen aistimisesta ja vastahyökkäyksen eri tyypeistä.
Valitettavasti leiri-ilmoitukseen merkittyä saunaa ei saatu toteutettua, eräät ottivat vahingon takaisin lähtemällä vielä iltamyöhäisellä kastelemaan loppujakin vaatteita pulkkamäkeen.
Seuraava aamu valkeni hieman edellistä lämpimämpänä, joskin edelleen pakkasasteikolla pysyen. Aamun ohjelmassa ensimmäisenä oli vyökoe, johon oli ilmoittautunut kaksi kokelasta.
Vyökoe oli jokseenkin poikkeuksellinen. Ensin lähdimme katsomaan paikallista nähtävyyttä, hiidenkirnua. Kun paikalle päästiin, päätettiin, että vyökokeeseen kuuluvat shihotai-katat suoritettaisiin hiidenkirnussa. Hiidenkirnun pohjalla oli jäätä, joten alusta oli tasainen, mutta hyvin liukas. Lisäksi tila oli hieman niukka. Loput osuudet suoritettiin kalliolla, lähellä liki kuilunomaista pudotusta alas laaksoon. Näköala oli upea, paikoitellen hyvin jyrkkää seinämää pitkin kallion kamara laskeutui alas laaksoon noustakseen vähän matkan päässä uudeksi, suunnilleen yhtä korkeaksi kukkulaksi.
Vyökokeen jälkeen siirryttiin suoraan treenaamiseen. Alun kevyen kinagare- ja genki-kata-harjoittelun jälkeen hikoilemaan laitettiin myös ne, jotka eivät olleet joutuneet kiipeämään jyrkkää seinämää pudottuaan kallion reunalta alas, tekemällä jonomuodossa kaiten randori san no kataa.
Leirin päätteeksi treenasimme vielä hetken liikuntasalissa. Vyökokeen läpäisseet saivat diplominsa asianmukaisin seremonioin. Paikka siivottiin, kimpsut ja kampsut kerättiin ja lähdettiin takaisin kohti Turkua, jotta kaikki ehtisivät vielä osallistua normaalin treenaamisrytmin mukaisiin sunnuntai-illan harjoituksiin.
Koska leirin aikana emme päässeet saunaan ja osallistujien joukossa tosiaan oli myös yksi slovenialainen, katsoi hyvin harvalukuiseksi kutistunut joukko asialliseksi siirtyä viettämään iltaa Raisioon, allekirjoittaneen asunnolle saunomisen ja virvokepitoisen illanvieton merkeissä.
Kalle Lönnroth, 6 kyu leirin jälkeen