Siitä oli jo puoli vuotta kun viimeksi sain hakea lisää harrastusintoa ulkomailta ja tavata vierasmaalaisia ystäviäni. Työkiireet, sikäli kuin tällaisella alimman luokan työläisellä voidaan sellaisia sanoa olevan, olivat pitäneet minut sidottuna kotiseutuuni. Playa de Aron leirikin jäi tältä kesältä väliin. Toivoni syksyn suhteen olivat kuitenkin korkealla, sillä töistä minulle oli luvattu saapasta, kunhan loputkin kesälomalaiset palaisivat sorvin - tai itse asiassa valvontakameroiden - ääreen. Siksipä varasin itselleni lentoliput oikein kunnon seikkailua varten. Myöhemmin kävi ilmi, että palveluksiani olisi kyllä tarvittu vielä ilmeisesti vuoden loppuun ja pidemmälle, mutta vähät siitä. Mitään ei saa ellei sitä itse ota, ei ainakaan aikaa itseään kiinnostaville harrastuksille.

Nappasin kalenterista kolme perättäistä leiriä Nanbu doshu-soken vetämää leiriä, joista ensimmäinen oli viikon mittainen rupeama Oslossa. Luvassa oli viisi päivää harjoittelua ja sen päälle vyökokeiden seuraamista ja juhlat. Norjalaisilla on tapana suunnitella leirinsä siten, että paikalliset voivat osallistua niihin ottamatta lomaa töistä tai koulusta. Tämä tarkoittaa sitä, että harjoituksia on vain iltaisin. Periaatteessa vain yksi puolentoista tunnin sessio kunakin iltana. Jukka on minulle kuitenkin opettanut, että sekä alempien että ylempien vöiden harjoituksiin osallistuminen on ”suomalainen tapa”. Minulla oli siis edessäni kolme tuntia harjoittelua putkeen joka ilta, aivan kuten viimekerrallakin. Tällä kerralla näiden lisäksi tarjolla oli myös hieman extraa - puoli tuntia lisää maanantai- ja perjantai-iltana specialkata-otsakkeen alla.

Kuten viime aikoina on usein ollut asian laita, nytkin Nanbu sotai -tekniikat olivat keskeisessä osassa harjoittelua. Tämä alue on ollut minulle tähän asti hyvin epäselvä, ja muutenkin jatkuvien muutosten alla. Nyt minusta alkoi ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että alan pikkuhiljaa päästä kärryille niiden suhteen. Vanhojen perus-randorien puolella systeemi on selkeä ja ilmiselvästi samanlaista selkeyttä ollaan hakemassa myös kinagare ja Nanbu sotai -puolelle.

Myös perustekniikkaa harjoiteltiin paljon. Perus-randoreita harjoiteltiin sekä yksin, että parittain ja kinagare ja Nanbu sotai -puolella alkeita hiottiin paljon. Näiden lisäksi huomattavaa on, että katoista ylivoimaisesti eniten tehtiin nanbu shodania paneutuen sen yksityiskohtiin. Doshu-soke huomautti usein, että erityisesti ylempien vöiden tulee pyrkiä puhtaaseen tekniikkaan, koska oppilailla on tapana kopioida heitä, ikävä kyllä varsinkin virheiden osalta.

Tämän runsaan uuden perustekniikan harjoittelun lisäksi pieni ripaus ”ylempiä katoja” oli tervetullut. Maanantaina teimme taikyokua ja perjantaina seienchiniä. Nämä molemmat ovat nanbudon ulkopuolellakin tunnettuja katoja ja siinä mielessä niistä löytyy miellyttävästi erilaisuutta nanbu katoihin nähden. Itselleni nämä jäivät kuitenkin pääasiassa mausteeksi. Ikkyokua olen tehnyt ennenkin, joten sen suhteen mieleen jäi hieman enemmän, mutta seienchinin osaamista varten pitäisi harjoitella vielä rutkasti enemmän, osaavan ohjauksen alaisena.

Vyökokeita seurasin erityisellä mielenkiinnolla, koska aavistin, että vastaava koitos saattaisi olla minulla edessä viikon päästä Skienissä.

Kalle Lönnroth, 1 kyu