Suomen Nanbudoliitto ry
Suomen Nanbudoliitto ry.
Vyöarvotilasto
Liittohallitus 2012
| Tehtävä | Nimi | Sähköposti |
|---|
Osoite :
Tilintarkastaja :
Suomen Nanbudoliiton historia2006-10-27

Suomen Nanbudoliitto ry perustettiin ensimmäisen Suomessa järjestetyn Nanbudoleirin yhteydessä, syksyllä 2001. Leirin ohjaajana toimi tuolloin 5 dan, Thomas Aasen Norjasta.
Leirillä harjoiteltiin Nanbudon perustekniikoita, randoreita ja katoja. Harjoituspaikkana toimi Järvenpään ammattioppilaitoksen liikuntasali, jonka Päivi Korhonen ystävällisesti järjesti.
Lauantaina 22.9.2001 pidettiin perustuskokous, jonka myötä saatiin Nanbudolle virallinen edustus Suomessa. Liiton päävalmentajana on toistaiseksi toiminut Jukka Paasonen tuosta päivästä lähtien. Tätä leiriä ennen Jukka vieraili useilla lajin perustajan, Yoshinao Nanbu doshun ohjaamilla leireillä Norjassa ja Espanjassa. Tämän jälkeen hän on aktiivisesti osallistunut Nanbu doshun leireille Euroopassa ja Japanissa.
Liiton tehtävät2006-10-11

Suomen Nanbudoliitto ry on Suomessa rekisteröity yhdistys, jonka tehtävänä on toimia kattojärjestönä Suomessa toimiville Nanbudoseuroille. Tässä toimessaan Suomen Nanbudoliitto on myös yhteyskanava Maailman Nanbudoliiton (Worldwide Nanbudo Federation, WNF) ja jäsenseurojensa välillä.
Suomen Nanbudoliitto vastaa myös mustaa vyötä suorittavien harrastajien teknisen valmistelun ja asianmukaiset paperityöt WNF:n suuntaan. Nanbudossa tällä hetkellä vain lajin perustajalla, Yoshinao Nanbu doshu-soke:lla on oikeus myöntää musta vyö kokelaalle.
Lisäksi liitto tarkistaa ajoittain vyökoevaatimusten sisällön ja kouluttaa seurojen ohjaajia erillisillä ohjaajaleireillä.
Näkyvimpinä toimintoinaan Suomen Nanbudoliitto järjestää vuosittain kaksi harjoitusleiriä, Tammikuun lopulla "Pakkasleiri" ja Kesäkuun lopulla "Saaristoleiri". Kumpikin leireistä on viikonlopun mittainen ja ovat avoimia kaikille Nanbudosta kiinnostuneille.
Viime aikoina "Pakkasleiri" on saanut kansainvälistä kiinnostusta, esimerkiksi vuonna 2006 leirille osallistui kuusi Slovenialaista harrastajaa.
Tietoa Suomesta ja sen kulttuurista löytyy osoitteesta http://www.finlandforyou.com
