Vihdoinkin Ranska. Ensimmäisestä kansainvälisestä nanbudo-seminaaristani oli kulunut jo miltei kuusi vuotta, ja vasta nyt löysin tieni tänne. Olin kuullut tästä leiristä paljon hyvää, joten olikin jo korkea aika osallistua­ – olihan kyseessä lajimme perustajan toinen kotimaa.

Ensimmäisenä leirillä kiinnitin huomiota verrattain vähäiseen osallistujamäärään. Oikeastaan väkeä oli paikalla suhteellisen paljon, mutta juuri äskettäin koettuun Zagrebin leiriin nähden tatamilla oli väljää. Hyvä asia sinänsä, sillä ahtaus ei koskaan ole lisännyt harjoittelun mielekkyyttä eikä turvallisuutta.

Tämä leirimatka muodostui minulle erittäin harjoittelukeskeiseksi. Käväisin toki vilkaisemassa Pariisiakin, olisi ollut typerää jättää näin hieno kaupunki kokomaan katsastamatta. Mutta kun päivässä on kahdet harjoitukset, jotka molemmat kestävät 2,5 tuntia, muodostuu siitä väkisinkin se tärkein osa.

Harjoittelimme paljon Nanbu sotai -tekniikoita.Erityistä huomiota saivat aiki ja kani -harjoitukset, joista kummastakin teimme undo-harjoituksia sekä kokonaisia randori no katoja. Nanbu oli selvästi kokeilevalla päällä, ja monet harjoituksista olivat ainakin minulle ennennäkemättömiä tai vähintäänkin soveltavia.

Niin sanottuja vanhoja randori no katoja (dantai randori) emme juurikaan harjoitelleet. Kovemman puolen pariharjoituksen virkaa ajoivat nanbu- ja shihotai-katojen bunkai-harjoitukset. Toista ääripäätä taas edustivat Nanbu keiraku taiso -liikesarjat, joista kävimme läpi neljä ensimmäistä ajan kanssa.

Leirin aikana minusta karisi paljon ranskalaisia kohtaan tuntemiani ennakkoluuloja. Kannatti lähteä, vaikka ajankohdan takia jouduinkin viettämään joulun hieman kiireessä ehtiäkseni tälle leirille.

Kalle Lönnroth, 2 dan